2018 viikko 18

30.4.2018
kattis

     

Keltainen toukokuu, vihdoinkin sä tuut... Tuiskulassa keväinen viikko on täynnä menoa ja meininkiä! Vappuviikko lähtee käyntiin maanantain bingo-illan merkeissä, Vapunpäivänä vietetään koko perheen vappujuhlaa, keskiviikkona ja torstaina katsellaan elokuvia, perjantaina tanssikauden päätöksessä väkeä tanssittaa tanssiorkesteri Sinitaivas ja lauantaina on liikennevalobileet!

   

   

Vappuaattoa vietetään bingo-illan merkeissä klo 19 alkaen.

     

Vapunpäivää juhlitaan Tuiskulassa koko perheen voimin. Esiintyjäsalissa on Oulun Tähtisirkuksen sirkuskoulu, jonka työpajoissa voi kokeilla sirkusvälineitä ohjatusti omaan tahtiin. Lisäksi ohjelmassa on lasten disco ja grillin puolella lasten karaoke sekä vappubrunssi. Sisäänpääsy on ilmainen. Brunssin hinta aikuisilta 10€ ja lapsilta 5€. Tapahtuman järjestää Tuiskulan kanssa yhteistyössä Nivalan Kaupungin Kulttuuripalvelut.

   

   

Sinitaivas on vuonna 2007 perustettu yhtye, jonka ura sai vauhdikkaan alun Viihdyttäjä 2007 -kilpailun voiton myötä. Yhtye kiinnitettiin Kesäillan valssi -ohjelman kiertuebändiksi. Bändi on tuttu näky keikkapaikoilla ympäri Suomen. Sinitaivas on tehnyt parhaimmillaan 200 esiintymistä vuodessa. Sinitaivas on yksi maamme suosituimmista tanssiorkestereista.

     
Sinitaivaan tavaramerkkeihin kuuluvat monipuolinen ohjelmisto ja iloinen meininki lavalla. Illan aikana lavalla nähdään melkoinen määrä soittimia. Perussoitinten lisäksi voidaan kuulla rytmejä aina monipuolisista lyömäsoittimista haitarin kautta puhallinsoittimiin sekä mandoliiniin. Tämä on omiaan luomaan bändiin monipuolista ja tuoretta soundimaailmaa, jota nykyisellään voidaan kuulla niin tanssilavoilla ja ravintoloissa kuin laivoilla. Kevään tanssikausi päättyy tähän, tanssit jatkuvat taas kesätauon jälkeen syyskuussa 2018.
        

        

www.facebook.com/sinitaivasyhtye

       
       
      
Ovet aukeavat klo 20:00. Lippu ovelta 15€ (sisältää palvelurahan 3€). Discon ja karaokepubin puolelle koko illan pelkän palvelurahan hinnalla. K18. 

Ennakkoliput Ticketmasterista:


      

    

    

      

Kevättä rinnassa ja romantiikkaa ilmassa... MUTTA! Kuka on sinkku ja kuka on varattu? Kuka on jotain siltä väliltä? Tuiskulan Liikennevalobileissä pääset näyttämään oman tilanteesi ja ottamaan selvää, miten on muiden laita... 
       
Ovella saat käteesi rannekkeen, jonka väri kertoo tilanteesi:

VIHREÄ - sinkku, KELTAINEN - vaikea selittää, PUNAINEN - varattu. 
    
    
Lauantaina 5.5. ovet aukeavat klo 22:00. Sisäänpääsy 5€. K18.

    

   

   

  

TERVETULOA TUISKULAAN VIIHTYMÄÄN!