Tulossa viikolla 44

29.10.2018
kattis

    

Mukavaa alkanutta viikkoa! Kellot on siirretty talviaikaan ja talvi lähteekin käyntiin rokaten sekä elokuvia katsellen! Perjantaina lavalla nähdään Mokoma ja lauantaina Neljä Ruusua! 

       

         

      

Viikolla 44 elokuvissa arkena jatkaa Markku Pölösen kotimainen draama Oma Maa ja sunnuntaina ohjelmistoon saapuu uutuutena Bohemian Rhapsody, joka on kunnianosoitus Freddie Mercurylle ja Queen -yhtyeelle. Lisää tietoa elokuvista ja näytösten aikatauluista löytyy Elokuvat -sivulta.

      

       

        

Oman Sakara Records -levy-yhtiönsä kautta musiikkiaan julkaiseva Mokoma on julkaissut yhdeksän studioalbumia (sekä kaksi akustista albumia), joista viisi on kivunnut suoraan Suomen Virallisen Listan ykkössijalle. Useita kultalevyjä saavuttanut yhtye on kasvanut vuosien aikana suomenkielisen metallin ykkösnimeksi.
      
Yhtyeen kymmenes pitkäsoitto "Hengen pitimet" julkaistiin 25. toukokuuta 2018 sekä Suomessa että Japanissa ja heti julkaisunsa jälkeen se nousi Suomen virallisen albumilistan kärkeen.
    

     
Mokoma on:
Marko Annala (laulu)
Tuomo Saikkonen (kitara)
Santtu Hämäläinen (basso)
Janne Hyrkäs (rummut)
Kuisma Aalto (kitara)

       


         
         
Mokoma keikkailee juuri ympäri Suomea ”Metalliveljet 2018” -kiertueellaan ja nähdään Tuiskulan lavalla perjantaina 2.11. Ovet aukeavat klo 22:00, showtime n. klo 24, joten ole ajoissa paikalla. Lippu ovelta 23€ (sisältää palvelurahan 3€). K18.
      
Liput ennakkoon paikan päältä tai lippupalvelu Ticketmasterista:

       

      

        

Neljä Ruusua - yhtye, jonka kokoonpano on varsin vakiintunut viimeisen päälle 35 vuoden aikana – mitäpä sitä ehjää korjaamaan.
      
Neljä Ruusua on Joensuussa vuonna 1982 perustettu yhtye, joka seikkailee musiikillaan popin ja rockin rajamailla. Yhtye on julkaissut 15 studioalbumia sekä kolme kokoelmaa. Neljä Ruusua on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä suomalaisen musiikin kantayhtyeistä. Yhtyeen lukuisat hitit, kuten ”Juppihippipunkkari”, ”Sun täytyy mennä”, ”Poplaulajan vapaapäivä”, ”Matka on syvä”, ”Hunningolla”, ”Luotsivene”, ”Popmuseo”, ”Valuva taivas”, ”Missä vaan” ja ”Elän vain kerran”, soivat edelleen radioissa. 
     
Neljän Ruusun oli määrä julkaista 15. studioalbuminsa vuonna 2017, mutta yhtye ei ehtinyt saada tarpeeksi kappaleita ajoissa valmiiksi. Täten Ilkka Alanko ehdotti, että albumi julkaistaisiin kahdessa osassa. "Mustia ruusuja – Osa I" julkaistiin lokakuussa 2017. Levyn nimikkokappale nousi radiolistan toiselle sijalle. Marraskuussa 2017 yhtye juhlisti ensiesiintymisestään kulunutta 35 vuotta järjestämällä akustisen konsertin Kanervalan koulussa niille, jotka olivat yleisössä vuonna 1982. "Mustia ruusuja – Osa II" julkaistiin kesäkuussa 2018, jolloin levy julkaistiin myös kokonaisuudessaan.
    

     
Yhtye on edelleen alkuperäiskokoonpanossaan:
Ilkka Alanko (laulu, kitara)
Petteri ”Kode” Koistinen (kitara)
Jari ”Lade” Laakkonen (basso)
Kari ”Kämy” Kämäräinen (rummut)

     


      
      
Lauantaina 3.11. tämä elävä legenda nähdään Tuiskulan lavalla! Ovet aukeavat klo 22:00, showtime n. klo 24, joten ole ajoissa paikalla. Lippu ovelta 23€ (sisältää palvelurahan 3€). K18.
      
Liput ennakkoon paikan päältä tai lippupalvelu Ticketmasterista:

       

     

      

Sitten muihin ajankohtaisiin asioihin. Isänpäivä lähestyy ja sekä Tuiskulan Facebookissa että Instagramissa on käynnissä Isänpäivän Lippuskaba, jossa arvonnan palkintona on ilmainen sisäänpääsy isälle ja avecille Francinen keikalle 10.11. Kilpailu on käynnissä vielä runsaan viikon ajan, joten nyt äkkiä osallistumaan!

        

Samoin 7.12. järjestettävät joulumarkkinat lähestyvät, ilmoittautuminen on käynnissä, joten vielä ehtii mukaan. Pöytävuokra alk. 25€ ja myyntipaikkavarauksia otetaan vastaan 20.11. saakka sähköpostitse osoitteeseen: info@nightclubfox.fi 

Lisää tietoa markkinoista löytyy TÄÄLTÄ.

       

      

       

TERVETULOA TUISKULAAN VIIHTYMÄÄN!