Tuiskulassa on 85-paikkainen mukavin istuimin ja korkeatasoisin äänen- ja kuvantoistolaittein varustettu elokuvateatteri. 

Leffaliput maksetaan grillin tiskillä ja myös elokuviin kulku tapahtuu tätä kautta. Elokuvien aikana myytävänä popcornia ym. elokuvaherkkuja, ruokaa ja virvokkeita sekä lisäksi A-oikeudet. Elokuviin tullessa on mahdollista tilata ruoka niin, että se on valmiina näytöksen päättyessä.

Elokuviin tullessasi saavu hyvissä ajoin paikalle, että herkkujen osto ja istumapaikan valitseminen eivät viivytä elokuvan alkamisajankohtaa. Ole myös ystävällinen ja sammuta matkapuhelimesi / mobiililaitteesi tai laita se äänettömälle taskuun (myös värinähälytys ja kirkkaat näytöt häiritsevät muiden katsomossa olijoiden kokemusta).

Lippuja voi ostaa paikan päältä tai varata etukäteen täältä. 

VARATUT LIPUT TULEE LUNASTAA PUOLI TUNTIA ENNEN NÄYTÖKSEN ALKUA, MUUTEN NE VAPAUTUVAT UUDELLEEN MYYNTIIN!

Pidätämme oikeudet mahdollisiin muutoksiin. 

    

Ikärajojen 7, 12 ja 16 kohdalla elokuvan saa esittää aikuisen seurassa 3 vuotta ikärajaa nuoremmalle. Jousto EI koske elokuvaa, joka on kielletty alle 18-vuotiailta.

     

OHJELMISTOSSA   

SPIDER-MAN: FAR FROM HOME

  • TO 18.7. KLO 19
  • PE 19.7. KLO 20

      

CRAWL                                          

  • PE 26.7. KLO 20
  • LA 27.7. KLO 21
  • TI 30.7. KLO 19
  • KE 31.7. KLO 19

              

TULOSSA OHJELMISTOON

      

Avengers: Endgamen tapahtumien jälkeen Spider-Man kohtaa uusia uhkia maailmassa, joka ei enää ole entisensä.

  

Ohjaus: Jon Watts

Pääosissa: Tom Holland, Jake Gyllenhaal, Samuel L. Jackson, Zendaya, Jacob Batalon, Laura Harrier, Cobie Smulders, Michael Keaton, Marisa Tomei, Jon Favreau

   

Genre: Komedia, Toiminta, Seikkailu, Sci-fi, Kesäleffa

Kesto: 2h 10 min.

      

Kun raju hurrikaani iskee floridalaiseen pikkukaupunkiin, Haley lähtee etsimään kadonnutta isäänsä evakuointikäskyistä piittaamatta. Isä löytyy vakavasti loukkaantuneena perheen kotitalon alta, ja tulvavesien noustessa molemmat jäävät loukkuun. Myrskyn yltyessä pakomahdollisuudet käyvät vähiin, ja pian he huomaavat, että veden varassa piilee muitakin vaaroja.

    

Ohjaus: Alexandre Aja

Pääosissa: Kaya Scodelario, Barry Pepper

   

Genre: Toiminta, Jännitys, Kauhu

Kesto: 1h 27 min.

     

Fast & Furious -elokuvasarja saa ensimmäisen itsenäisen spin-offinsa, kun Dwayne Johnson ja Jason Statham palaavat rooleihinsa Luke Hobbsina ja Deckard Shawna elokuvassa Fast & Furious: Hobbs & Shaw.

Aina siitä asti kun järkälemäinen Hobbs, Yhdysvaltain ulkoministeriön diplomaattisiiven uskollinen agentti, ja lain hämärämmällä puolella operoiva Shaw, entinen brittiarmeijan eliittisotilas, kohtasivat ensimmäistä kertaa vuonna 2015 Fast & Furious 7:ssa, kaksikko on ollut jatkuvasti turpakäräjillä.

Mutta kun geenimanipulaation avulla yli-inhimillisiä voimia saanut anarkisti Brixton saa haltuunsa biologisen aseen, joka uhkaa koko ihmiskunnan kohtaloa, kahden vihamiehen on yhdistettävä voimansa päihittääkseen vastustajan, joka saattaa olla heitä kumpaakin kovanaamaisempi. Brixtonin kannoilla on myös älykäs ja peloton MI6:n ex-agentti, joka sattuu myös olemaan Shawn sisko.

Fast & Furious: Hobbs & Shaw potkii auki kokonaan uuden oven F&F-universumissa. Tarina vie sankarimme ympäri maailmaa, aina Los Angelesista Lontooseen, Tšernobylin myrkylliseltä laskeuma-alueelta Samoan trooppiseen kauneuteen.

     

Ohjaus: David Leitch

Pääosissa: Dwayne Johnson, Jason Statham, Idris Elba, Vanessa Kirby, Helen Mirren, Cliff Curtis, Eddie Marsan

     

Genre: Toiminta, Seikkailu, Kesäleffa

Kesto: Tulossa

      

Angry Birds -elokuva 2 liidättää lentotaidottomien lintujen ja kujeilevien possujen seikkailut täysin uusiin korkeuksiin! Uusi uhka asettaa sekä Lintusaaren että Possusaaren vaaraan. Red, Sakke, Pommi ja Mahti Kotka värväävät apuun Saken sisaren Silverin ja vanhat kahinat unohtaen he yhdistävät voimansa possujen Leonardin, tämän apulaisen Oonan sekä keksijäpossu Karin kanssa. Yhdessä kiistakaverit muodostavat yllättävän supertiimin pelastaakseen kotinsa.

    

Ohjaus: Thurop Van Orman

Suomenkieliset äänet: mm. Riku Nieminen, Ville Myllyrinne ja sekä ensimmäisestä Angry Birds -elokuvasta tuttuja että uusia yllättäviäkin ääniä.

Genre: Perhe-elokuva, Animaatio, Kesäleffa

Kesto: 1h 50 min.

  

Once Upon a Time in... Hollywood sijoittuu muutoksen kourissa olevaan vuoden 1969 Los Angelesiin. TV-tähti Rick Dalton ja hänen pitkäaikainen sijaisnäyttelijänsä Cliff Booth yrittävät selviytyä alalla, jota eivät enää ole tunnistaa omakseen. Käsikirjoittaja-ohjaaja Quentin Tarantinon yhdeksännessä elokuvassa laaja näyttelijäjoukko ja monet yhteenkietoutuvat tarinat ovat kunnianosoitus Hollywoodin kultaisen ajan viimeisille hetkille.

   

Ohjaus: Quentin Tarantino

Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Brad Pitt, Margot Robbie, Kurt Russell, Timothy Olyphant, Dakota Fanning, Luke Perry, Margaret Qualley, Al Pacino

  

Genre: Draama

Kesto: 2h 39 min.

           

Mill Valleyn pikkukaupunki vaikuttaa aivan tavalliselta paikalta, mutta se kätkee sisäänsä synkän salaisuuden. Bellowsin perheen synkkä tarina varjostaa sen historiaa. Kylän laitamilla seisoo perheelle kuulunut, autioitunut kartano, jonka sisään teljettynä nuori Sarah Bellows tallensi muistikirjansa kansien väliin joukon riivatun mielensä tuottamia karmeita kertomuksia toinen toistaan kauheammista ihmiskohtaloista.

Halloween-yönä joukko teinejä murtautuu autiotaloon ja löytää Sarahin kirjan. He huomaavat pian, että heidän omat nimensä löytyvät sen sivuilta. Kirjassa mainitut henkilöt kohtaavat tuskallisen kuoleman – ja tarinoilla vaikuttaa olevan taipumus käydä toteen. Onnistuvatko he pelastamaan henkensä selvittämällä Sarahin arvoituksen?

Palkittu Guillermo Del Toro (The Shape of Water, Pan’s Labyrinth) on tuottanut Alvin Schwartzin kulttiklassikoksi muodostuneeseen kirjasarjaan pohjautuvan elokuvan, jonka ohjauksesta vastaa norjalainen André Øvredal.

   

Ohjaus: André Øvredal

Pääosissa: Zoe Colletti, Michael Garza, Austin Abrams, Austin Zajur, Gabriel Rush, Natalie Ganzhorn, Dean Norris, Gil Bellows

    

Genre: Kauhu

Kesto: Tulossa

     

Kaikki ei ole kohdallaan uneliaassa Centervillen pikkukaupungissa. Kuu kumottaa taivaalla tavallista suurempana, päivänvalo pakenee liian aikaisin ja eläimet käyttäytyvät omituisesti. Kukaan ei oikein tiedä mistä on kyse. Uutisissa kerrotaan kummallisista ilmiöistä ja tiedemiehet ovat huolissaan. Mutta kaikkein vaarallisin vitsaus on vasta tulossa: kuolleet eivät suostu pysymään haudoissaan! Kun ruumiit alkavat kaivautua ylös montuistaan ja käyvät elävien kimppuun, kaupungin asukkaiden on taisteltava henkensä edestä.

Zombie-satiiri The Dead Don’t Die on karmaisevan koominen katsaus yhteiskuntaan maailmanlopun partaalla. 

    

Ohjaus: Jim Jarmusch

Pääosissa: Bill Murray, Adam Driver, Tilda Swinton, Chloë Sevigny, Iggy Pop, Steve Buscemi, Tom Waits

    

Genre: Komedia, Kauhu

Kesto: 1h 45 min.